maanantai 7. tammikuuta 2013

Tarinaa pesutiloista

Tätä minulta toivottiin joten ajattelin tehdä aiheesta useamman postauksen mittaisen tarinan.

Kaikki alkoi lähes heti muuton jälkeen. Ensimmäisenä päätimme remontoida saunan ja kylppärin. Ja koska tiedossa olisi kunnon iso remontti, päätimme tehdä ISON remontin. =) Alunperin syynä isolle remontille oli se, ettei kummassakaan tilassa ollut lattialämmitystä, ainoastaan patterit. Ja ehkä aavistuksen mukavuudenhaluisina halusimme lämpimämmän lattian. =)

Koska talossa ei ole erikseen kodinhoitohuonetta, ja sen kuitenkin halusin, täytyi khh saada tehtyä suihkuhuoneeseen. Koon vuoksi se olisi mahdollista. Samalla alkoi mietityttämään saunan oven sijainti... Niimpä siis piiiitkästä tuumasta toimeen..


 Tässä siis entinen pohjapiirustus. Suihkuhuoneessa on aiemmin ollut kylpyamme ja myös suihkukaappi, muttei enää meidän ostaessa taloa. Tästä siis lähdettiin liikkeelle. Haaveissa saada isoon kylpyhuoneeseen mahtumaan suihku sekä kodinhoitotilat.


 
Tällaiseen ajatukseen sitten päädyttiin. Eli saunan lauteet peräseinälle, ikkunan alle. Saunan ovi toiselle puolelle  ja suihku kokonaan toiselle seinälle. Väliiin lasitiiliseinä ja sen toiselle puolelle ns. kuiva tila, pitkällä pöytätasolla, jonka alta löytyy nyt pyykinpesukone, pari laatikostoa, yksi kaappi ja erillinen syvä laatikko pyykkikorille. Minikodinhoitohuone!

 

 
Ja siitä lähdettiin liikkeelle. Lattiat auki, saunan ja kylppärin välinen seinä nurin. Seuraavaksi likakaivon siirto, suihkun sekä vesijohtojen siirto ja mitä kaikkea muuta! Kuukauden ajan kuljimme pesulla milloin missäkin, ei se silloin tuntunut niin hankalalta, mutta näin jälkikäteen: huoh!!


~Sanna~

2 kommenttia:

  1. Odotan jo innolla jatkoa... tiedän mitä tuo on! Meillä oli kyppäri/saunaosasto rempassa myös kuukauden verran. Se oli aika tuskaista aikaa viisihenkisessä perheessä. No, onneksi oli anoppila, jossa käydä saunassa ja suihkussa ja välillä jopa pyykinpesulla. Mutta lopputulos kyllä kannattaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nuo pyykinpesureissut olin ihan unohtanut! =)

      Poista