Näytetään tekstit, joissa on tunniste Urheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Urheilu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Levi

Muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen talviloma Levillä,
missäs muuallakaan.
Laitetaan muutama kuva tännekin talteen.
 
Reissu tehtiin jo pari viikkoa sitten,
mutta nyt vasta ennätin koneelle tyhjentämään kameraa.
Ensin pidettiin melkein viikko sairastupaa ja
sitten tulikin jo pääsiäinen. Niinpä tämä tietokone saa olla aina välillä rauhassa.
 
Viikko meni ihan liian nopeaa.
Aurinko paistoi joka päivä, yhtenä päivänä oli vähän pilvisempää.
 Ladut ja rinteet oli huippuhyvässä kunnossa,
 niinkuin aina.
Reilu kaksivuotias tyttönen otti ensituntumaa lasketteluun
ja loppuviikosta viiletti jo itse rinnettä alas.
Muuten sitten hiihdeltiin, oltiin pulkkamäessä,
ulkoiltiin ja poroja olis pitäny käydä joka välissä katsomassa.
 








 
Kovasti uusi matka polttelisi,
mutta voipi olla ettei pidennetyksi viikonlopuksi viitsi ihan Leville asti lähteä,
kun tuo ajomatka on vähän turhan pitkä semmoiseen.
 
~Sanna~ 


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Ulkoilulomalla

Mietittiin melko pitkään minkälainen talviloma tänä vuonna tehtäisiin.
Leville tuttuihin maisemiinhan mieli olisi tehnyt,
mutta sitähän olisi joutunut lähes kaikki tunturiharrastukset jättämään
vielä väliin pikkutaaperon vuoksi.
Eikä lapsenvahtejakaan olisi tarjolla oikein paljoa,
kun kolmistaan oltiin reissuun lähdössä.
 
Joten mietittiin jotakin lyhyemmän ajomatkan reissuja.
Ja meille avautuikin tilaisuus tulla
tuttuun merenrantahuoneistoon.
 
Onneksi taapero viihtyy pulkan kyydillä.
Tänäänkin lähdettiin aamuauringossa pitkälle
vaellukselle rantoja pitkin.
Välillä juotavaa ja taas jatkettiin.
 
 





Nyt on vuorossa päikkärit ja huilailua sohvalla,
silmänkantamattomiin jatkuvan jäämaiseman edessä.
 
Seuraavana uimakamat reppuun
ja uiskentelemaan!
 
~Sanna~


torstai 21. elokuuta 2014

Lomareissulta..

Tässä vielä muutama räpsy lomareissulta pohjoisesta.





Yhtenä päivänä lähdettiin käymään Ylläksellä, ihan huipulla asti. Upeat maisemat Aakenuksen ja Lainion suuntaan!


Kaukana näkyy Pallaksen huiput, lähempänä Herra J. =)


Vaikka maisemat lapissa ovat talvisin paljon vaikuttavammat, on siellä kesälläkin upeaa. Jotenkin nuo karut kivihuiput ovat omalla tavallaan upeita. Siellä voisi vain seisoa paikoillaan ja ihmetellä..

~Sanna~

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Levi


Tulopäivänä ilma ei ollut ehkä se kaikista kaunein, mutta jotakin hienoa tuossa pilvien keskellä usvassa tunturissa olemisessakin on..


Eilen ilma olikin heti aamusta aurinkoinen ja jopa lämmin tuolla ylhäälläkin. Alamäkiajoon olisi ollut kova hinku, mutta sellaiset touhut jäi tällä kertaa muille. Myötätunnosta myös herra J jätti radat väliin. =)

...Joten kulkupelinä tällä kertaa pinkit kolmen raidan kenkulat, eikä siis pyörä..


Poutapilvet roikkuivat onneksi sen verran ylhäällä, että Aakenuksen takaa pilkisti Ylläskin..


Herra J huipulla, kivikasan taakse naamioituneena.. =)
Patikonnin jälkeen maistuikin huipulla, Palovartijan majalla syödyt juuri uunista tulleet munkit ja kuumat kaakaot.. Nams! ...Ettei nyt ihan liian terveelliseksi heittäydytä näillä lomareissuilla.. =)

Tälle päivälle ei vielä mitään suunnitelmaa. Katsotaan mitä keksitään!
...Kunhan muutkin tuolta heräilevät..

~Sanna~

torstai 27. maaliskuuta 2014

At Levi!

Kauan odotettu hiihtolomaviikko puolessa välissä. Täällä on aurinko paistanut ihan joka päivä, mittari nollassa ja metri lunta! Onko parempaa!?




Vielä muutaman päivän ajan loma jatkuu täällä upeissa Kittilän valkoisissa maisemissa..

~Sanna~

maanantai 7. lokakuuta 2013

Nettipimento ohi!!

Huoh. Meillä ei koko viikonloppuna toiminut nettimokkula. Syytä ei tiedetä, mutta nyt se taas toimii. Toisaalta tuli taas huomattua, että pärjäähän sitä ihan ilmankin nettiä hetken.. =) Mulla kun on paha tapa esimerkiks vapaapäivinä. Mulla saattaa olla kone päällä ihan koko päivän ja aina välillä pyörähdän koneella, ihan niinkuin täällä netin ihmeellisessä maailmassa ehtisi jotain tapahtuakkin muutaman tunnin välein....

Joka tapauksessa viikonloppu meni siis aika lailla ilman konetta, enkä kyllä telkkkuakaan katsellut juuri ollenkaan, mukavaa vaihelua. Sunnuntain upeasta säästä oltiin nauttimassa jälleen merellä. Monen tunnin vaelluksen jälkeen lämmitettiin mökillä sauna ja pulahdettiin tuonne syvänsiniseen +8 asteiseen mereen. Ah, olipa mukavaa pitkästä aikaa..








Melko hienon värisiä nuo pihlajat. Ja niin meni yhdeksän päivän vapaat, nyt ollaan taas pitkästä aikaa koko viikko töissä, ensi viikonloppua odotellessa. Tiedossa vaihtelua arkeen. =)

~Sanna~

maanantai 30. syyskuuta 2013

Fiilis

Lenkin jälkeen on hyvä fiilis. Poskia vähän palelee, mutta kohta pääsee saunaan.


~Sanna~

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Lätkäkausi

Niin. Siinä se on. Varma kesän loppumisen merkki. Lätkäkausi alkaa.







~Sanna~

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Fc Mörkö

Joukkue. Se on ollut kasassa jo seitsemän vuotta. Kerran kesässä käydään Kokkolassa pelaamassa katusäbää. Kauimmainen pelaaja, yksi joukkueen perustajista, matkusti Helsingistä asti. =) Muutaman kerran joukkue on ollut mukana myös hiekkasäbän mm kisoissa, parhaana sijoituksena oli noista kisoista neljäs sija. Lumisäbääkin on käyty kokeilemassa!
   
Pinkit pelipaidat, Fc Mörkö, pelinumerot ja edessä muumien mörkön kuva. Ei ehkä ihan viimeiseen asti tosissaan otettavaa urheilua. =)




Reilu kolme viikkoa lomaa jäljellä, eikä yhtään suunnitelmaa...Aika kiva.. =)


~Sanna~

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Viimeinen päivä

Sinne meni se lomareissu. Tässä pakkaillaan tavaroita autoon ja sen jälkeen lähdetään ajelemaan kotiinpäin. Illalla onkin jo tulossa ruokavieraita ja huomenna olisi heti aamusta tarkoitus olla katusäbäilemässä Kokkolassa. Kiireiset aikataulut tällä kesälomalla! =)

Tässä kuitenki vielä kuvia eiliseltä. Päivällä lähdettiin käymään Julmilla lammilla.


 
 
 Ja kuvista ei taas saa minkäänlaista vaikutelmaa tuosta paikasta...




 
 Iltapäivällä lähdettiin vielä käymään pyörillä metsässä. Täällä on tosi hyvät metsäreitit maastopyörille. Ja rankat. Kun on tottunut tuolla Pohjanmaan suunnalla pelkään tasaiseen metsäpohjaan, on nämä Keski-Suomen mäet vähän toista luokkaa..



Loman viimeinen ilta menikin rantasaunalla, pari tuntia saunoen. Päälle vielä makkaranpaistoa ja lohileipiä mulle ku en makkaraa syö. Ja kyllä, väsy tuli.
 
 

Mutta siis, nyt kamat autoon ja nokka kohti kotia. See you soon Saarijärvi!

~Sanna~