Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. tammikuuta 2018

Sohvaton olkkari

 
Ollaan jo pidempään suunniteltu uuden sohvan hankintaa,
mutta jotenki (sekin) on vaan venynyt ja venynyt..
No nyt oikeastaan ihan sattumalta yks kaveri etsi sohvaa
ja ihan päähänpistona tarjottiin meidän sohvaa ja
sinnehän se meni!
 
No uusi sohva on ostettu ja piti jo viime viikolla tulla,
mutta harvoinhan nuo arviot paikkaansa pitää.
Nyt meillä sitten istuskellaan erinäisillä nojatuoleilla,
jotka on siroteltu ympäri olohuonetta.
Tosi valoisaa kun iso musta kulmadivaanisohva on pois,
mutta myös melkoisen sekavaa..
No, jospa parin päivän sisällä tilanne helpottuis..


 
~Sanna~


torstai 21. joulukuuta 2017

Mikko Murinan joulukuusi

 
 
Nyt on meilläkin joulukuusi.
Perinteiset hopeiset koristeet, pari punaista juttua ja kynttilät.
 
Heti kun koristeet oli saatu laitettua puuhun,
lähti neiti omaan huoneeseen.
Jotakin kuulemma puuttui puusta vielä...
 
 
 
Niinpä niin.
Meillä on useana iltana iltaisin luettu Mikko Murinan joulukirjaa.
Siinä kun on joulukuusessa koristeena vesipullo, pensseli,
kenkä ja kahvikuppi.
 
No nyt on meilläkin...




Myös Planes -elouvista tuttu Pena Vartija löysi tiensä kuusen oksalle.
 

 
Että tällaiset koristeet tänä vuonna..
 
~Sanna~
 



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kolmas adventti



Tänään on vain laiskoteltu.
Muutama joulupukinasia hoidettu lahjapaperien kanssa,
mutta muutoin on vain oltu ja tassuteltu sisällä.
 
 



Lätkäpelin jälkeen olisi kyllä tarkoitus laittaa sauna lämpenemään
ja lähteä porukalla käymään ulkona ettei ihan nuupahda.
 
Joulu alkaa olla valmista, vähän leipomisia ensi viikolle,
pieni pikasiivous, mutta muuten ei mitään erityistä enää tekemättä.
Joulupukinasiatkin jo kaikki hoidettu, ei tarvitse enää kaupoille lähteä
viime hetken paniikkiostoksille. =)
 
~Sanna~
 

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

2. Adventti

Toisen adventin kunniaksi lisää joulujuttuja.
Nyt talon ovat vallanneet tontut.
 
...jotka aina välillä vaihtavat mystisesti paikkaa..
Neiti kun käy vähän asettelemassa tonttuja uuteen järjestykseen.
Ei onneksi kuitenkaan vie niitä muualle,
muuten olis joka illalle aarikkatonttujen etsintätalkoot! =)

 
Joka päivä kun alkaa hämärtämään, alkaa kynttilöiden polttelu.
Millään ei haluttaisi lähteä mihinkään, vaan fiilistellä kotona.
Ehkä kuitenkin jonakin iltana on vielä käytävä vähän
joulupukin asioilla..
 
~Sanna~


perjantai 8. joulukuuta 2017

Pinkki pikkukuusi leikkihuoneessa

 
 
Yhtenä päivänä tytön joulukalenterissa oli viesti tontulta.
Siinä käskettiin siivoamaan leikkihuone
ja sen jälkeen etsimään pinkki joulukuusi ja koristelemaan se.
Tuumasta toimeen siis. =)



"Oikea" kuusi laitetaan meillä yleensä vasta ihan muutama päivä ennen joulua.
Mutta tämä saa olla vähän pidempään ilahduttamassa leikkejä.
 
~Sanna~


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivänä






 
Illalle vielä vähän suolaista ja makeaa syötävää saunan jälkeen
ja linnanjuhlien pariin.
 
~Sanna~


tiistai 5. joulukuuta 2017

Punaisia kynttilöitä

Ostin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä punaisia kynttilöitä.
Yleensä meillä poltetaan koko joulun aika valkoisia kynttilöitä,
mutta nyt punaiset kynttilät veivät voiton kaupassa.
 
Nämä puiset, kummisedän tekemät kynttilänjalat olivat alunperin lakatut.
Pian maalasin ne (yllättäen) valkoisesksi,
kunnes tänä syksynä maalasin ne harmaalla kalkkimaalilla uuteen väriin.
Ja ainakin tällä hetkellä punaiset kynttilät miellyttävät silmää enemmän kuin valkoiset..

 
 
Myös nappulat saivat punaiset kynttilät.

 
...ja sitten totuus...
 
Nappuloissa oli vielä pääsiäisen jäljiltä keltaiset kynttilät...
 
~Sanna~


maanantai 4. joulukuuta 2017

Tonttuovi


Pentikiin puinen pieni tyttötonttu valikoitui asukkaaksi meidän tonttuoven luokse.
Kovasti on tontulla leikitty ja milloin tontun "pihalla" on mitäkin leluja asustelemassa.
 
 



 
Lisänä pihalla täytyy tietenkin olla luminen joulukuusi ja lumiukko.
 

 
...ja välikatolla asuu orava...
 
Raput on maalattu harmaalla kalkkimaalilla, ovi ja katto sormiväreillä ja
valkoiset osat akryylimaalilla. Siis niillä, mitä kotoa sattui löytymään.
Neiti maalasi ja lopuksi tasoittelin suurimmat maaliläjät pensselillä vähän tasaisemmaksi..
 
 
~Sanna~


tiistai 21. marraskuuta 2017

Yhtenä päivänä paistoi aurinko



 



 
Nyt ollaan taas tutussa ja turvallisessa harmaudessa,
ei pilkahdustakaan auringosta.
Lunta onneksi sataa aina välillä ja maa on valkoinen,
kummasti piristää mieltä.
 
~Sanna~
 


maanantai 13. marraskuuta 2017

Vapaailta

 
 
Maanantaisin on mun "vapaailta".
Tai no, vapaata on vajaat kaksi tuntia.
Silloin saan rauhassa tehdä omia juttuja,
kun neiti lähtee herra J:n kanssa pienten jumppaan.
 
Tänään siivosin K A I K K I päivän aikana ympäri taloa
levittäytyneet lelut takaisin leikkihuoneeseen.
Takkatuli.
Kynttilät.
Sohva.
Läppäri sylissä.
Ja ihan hiljaista.
 
Illalla taas jaksaa laittaa iltapalaa ja taas leikkiä. =) 


 
Nyt jatkan tämän en-minkään-tekemistä.
 
~Sanna~


tiistai 24. lokakuuta 2017

2 kuukautta jouluun!!

 
 
Fiilistelyä vaaleiden pipareiden kera..
 


 
 
..Tai no oikeastaan nämä keksit on vielä vaaleansinistä täytettä vailla..
Kolmivuotisjuhlat olis nimittäin tarkoitus viettää ensi viikonloppuna
ja tytön yllättävänä toiveena oli Anna-Elsa-juhlat,
eli Frozen teemalla mennään. =)
 
~Sanna~


tiistai 28. helmikuuta 2017

Keittiössä tänään, kameramietintöjen kera

 
Vanha luottokamera toimii,
mutta välillä tuntuu,
ettei se enää jaksa oikein tarkentaa kuvia kunnolla.
Uutta kameraa on tutkailtu jo pidempään,
mutta tätä päättämisen vaikeutta, huoh!
 





 
 
Jospa saisin päätettyä minkälaiseen kameraan päätyisin.
Ongelmia tuottaa lähinnä siis liian suuri vaihtoehtojen määrä,
niinkuin nykyaikana varmaan on jokaisen hankinnan kohdalla. =)
Lisähaasteen tilanteeseen tuo tietysti se, että täällä "syrjäseuduilla"
ei ole mitenkään rajattomasti kauppoja mistä käydä kameraa edes katselemassa,
enkä kuitenkaan netin kautta haluaisi ostaa ilman "käsituntumaa".
 
Tiedän, suuret on ongelmat. =)
 
~Sanna~
 


maanantai 21. marraskuuta 2016

Harmaan päivän piristys

Jopas on harmaata ja pimeää.
Jopa niin pimeää että pihatien katuvalotkaan
eivät ole sammuneet koko päivänä!
 
Onneks silloin voi käydä kameran muistikorttia läpi.
Ja löytää sieltä muutama viikko sitten juhlitut
kaksivuotissynttärikuvat.
 


 
Teemana oli muumit.
Ne kun ovat pikkuneidille niin tärkeitä juuri nyt.
Herkut oli nimetty eri muumihahmojen mukaan.
Itse kahvipöydässä oli koristeena muutamia vaaleita kivituikkuja
ja muumien uimahuuone kera muumien.
 
Ja hyvin oli pikkuneiti perillä kenen juhlat nämä ovat,
kun päiväunilta herätessäänkin ensimmäisenä
huuteli että "Onnea, Onnea!"
 
~Sanna~
 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mustavalkoista

 
Keittiössä näyttää tällä hetkellä melkoisen yksitoikkoiselta
noin niinkuin värien puolesta.
Keittiöstä puuttuu tällä hetkellä matot,
sillä pikkusisustaja.
 
Kaksivuotias pikkusisustaja on innostunut valtavasti ruoanlaitosta
Niinpä joka välissä kun keittiössä jotain tapahtuu,
päättää pienin roudata ruokapöydän tuolit keittiön puolelle,
jotta pääsee auttelemaan keittiöpuuhissa.
Ja kun niitä tuoleja hinataan pitkin keittiön lattioita parhaillaan
kymmenen kertaa päivässä ja joka kerta matot on rutussa nurkassa,
on helpompi nostaa ne kokonaan pois! =)
 
Ehkäpä keittiöjakkaran olisi aika palata varastosta keittiöön,
joka aiemmin jouduttiin sinne viemään liian innokkaan
kiipeilijän tieltä..




 
Jouluksi lattialle onkin tulossa vanhat mummun tekemät raitamatot,
jotka särkevät täydellisesti tuon värimaailman.
 
Ja tähän väliin heräsikin pikkukokki päikkäreiltä, taas mennään!
 
~Sanna~

perjantai 4. marraskuuta 2016

Marraskuun selätystä

Marraskuuta mennään jo.
Pimeys meinaa päästä ihon alle,
mutta sitkeästi taistelen vastaan.
Päivisin ollaan ulkona, aurinkoakin välillä näkyy
ja iltaisin koetetaan tehdä kaikenlaista,
ettei vain päädytä sohvan nurkkaan
mököttämään ja surkuttelemaan pimeää.
 
Ja kohtahan saa hyökätä jouluvalolaatikon kimppuun.
Pikkuhiljaa sieltä levitellä valoja ympäri taloa ja pihaakin.
 
 
 


 
Tänä iltana on kuitenkin vuorossa telkussa Vain Elämää,
takkatuli, sauna, kynttilöitä
ja vähän suklaata, nams! =)
 
~Sanna~
 


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Pihasyreeni

Omat pihasyreenit on vielä niin pieniä,
ettei ne vielä kuki
ja unkarinsyreenikin on vasta aloittamassa kukkimistaan.
 
Onneksi mummu kävi kylässä ja toi syreenikimpun keittiöön.

 
Taas on muutama aurinkoinen päivä vietetty pihalla.
Pieni pihaprojektikin etenee hyvää vauhtia,
joten koitan ottaa muutaman kuvan jo ennenkuin on valmista!
 
~Sanna~


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ruusuja ja muita kukkia

Syntymäpäivän viettoa kotosalla.
 
Kukkia, leipomuksia, muutamia vieraita,
illalla sauna ja hetki tietokoneella.






~Sanna~

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kesän laittoa takaterassille

 
Takaterassi on koko kevään ollut vähän heitteillä.
Siellä on majaillut lätkämaalivahdin kamat tuulettumassa ja kuivumassa,
uudet polkupyörät, työkaluja, kukkaruukkuja
ja yksi hiekkalaatikkokin välillä.
Huoh.
 
Mutta nyt näyttää taas jo paremmalta.
Tavarat on viety paikoilleen, kaikki tasot pesty
ja aamupäivällä piti tietty lähteä hakemaan kukat
lähipuutarhalta. 

 

 
Osa kukista kylläkin odottelee jo pienen pihaprojektin valmistumista,
että pääsevät omalle paikalleen sitten...
 
~Sanna~

maanantai 30. toukokuuta 2016

Tuli jo kesäkin..


..enkä oo käyny täällä moneen kuukauteen!
 
Meillä on muutettu taas ulos, niinkuin joka alkukesä
kun aurinko alkaa lämmittämään.
Pikkutaapero viihtyy ulkona vaikka koko päivän
ja melkein joka ilta kun lähdetään sisälle, pääsee toisella itku
kun niin kovin haluttaisi vaan leikkiä ulkona.
 




 
Kesäkukat on terassilla, kukkapenkit kropsuteltu läpi, mansikkamaa kasvaa,
yksi suurempi projektikin meneillään mutta se on enemmänkin herra J:n heiniä.
 
Illemmalla kun naapurusto hiljenee, on paras hetki mennä terassille,
istua hetki ja ihmetellä, kastella kukat ja vain olla.
 
Ah, Kesä!
 
~Sanna~