sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Helppo raparperipiirakka

Ja vielä oman maan raparpereista, nams!

Ajattelin laittaa ohjeen tänne muistiin, kun löytyi ihan sattumalta näinkin nopeasti leivottava piirakka, ja tietty maku on myös melko hyvä! =)

Elikkäs,

2dl Vehnäjauhoja
1dl Kauraleseitä
½dl Sokeria tai Fariinisokeria
1tl Leivinjauhetta
½tl Kanelia

1dl Juoksevaa rasvaa (varmaan tavallinen margariinikin käy)
1 Kanamuna

*Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon rasva ja muna sekoitellen.

Päällinen:

5-6dl Raparperipaloja
1tlk Kermaviiliä
1 Muna
1dl Sokeria

*Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, kaada raparperti taikinan päälle. Sekoita kermaviili, muna ja sokeri keskenään ja kaada raparperipalojen päälle.
* 200 astetta / 20-25min.

Niin ja sitten tunnustus, unohdin laittaa tuohon päälliseen sokerin, joten ripottelin sokeria vain piirakan päälle ennen uuniin laittoa, niin ja kanelin suurkuluttajana ripottelin myös sitä hieman.. =)
Eipä ainakaan ollut liian makeaa, oikeastaan aika hyvää niin.

Vielä pikaine kuva, ennnenkuin piirakka olikin paloiteltu ja syöty!


Ohje löytyi googlen kautta juurikin otsikon mukaisella haulla, mutten tietenkään ottanut ylös miltä sivulta ohje löytyi...Mutta hyvää oli!

~Sanna~

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan näköistä. Tätä täytyy kokeilla :)
    Terv. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tää oli kyllä hyvää. Jaakkokin jopa söi, vaikkei yleensä tällasista niin välitä.. =)

      Poista