sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Nuunuu on telepattien pölynimurin nimi!

Oolalaa, elämäni ensimmäinen oikea pölynimuri!!!  Silloin joskus kauankauan sitten kun muutin kotoa pois, oli mulla sellanen pikkunen imuri, joka toimi aikansa kyllä ihan hyvin, mutta pian alkoi pientä vikaa tulla. Taistelin sen kanssa kuitenkin vielä useamman vuoden. Lopulta sisko lahjoitti oman imurinsa, joka sekin oli jonkin aikaa ihan kelpo laite. Varmaan kuitenkin jo muutaman vuoden, olen miettinyt uuden imurin ostoa,  mutta silti tahkonnut eteenpäin tuon vanhan imurin kanssa.
    Kunnes eilen aamuna heitin matot ulos tuulettumaan ja ennenkuin olin kaivanut vanhan imurin siivouskomerosta, ilmoitin herra J:lle että nyt lähdetään imurikaupoille. Niin jäi siivoukset levälleen ja me lähdettiin ostoksille. Yksi kauppa, pari eri vaihtoehtoa, joista mukaan tarttui tämä Dysonin superimuri! (Nyt kyllä kuulostaa ihan heräteostokselta, mutta noihin eri vaihtoehtoihin on kyllä aiemmin jo netissä tutustuttu). Niimpä koti tuli tänään imuroitua ehkä tarkemmin kuin ikinä.. =)




Pölytöntä sunnuntaita!

~Sanna~

1 kommentti:

  1. Ei varmasti huono ostos :) Kyllä Herra J:n kelpaa kuljettaapitkin nurkkia :D Täytyypi tulla katsastamaan.

    VastaaPoista