lauantai 22. helmikuuta 2014

Oravia ja valvoskelua

Aina kotona käydessään, ei voi välttyä näkemästä näitä, siellä niitä riittää. Lintulaudan vakioasiakkaat. Eikä oravia ole vain yhtä, vaan yleensä kaksi tai kolmekin samaa aikaan, kuulemma joskus ollut kuusikin oravaa samaan aikaan putsaamassa lintujen siemenet! Toisaalta ne on niiiiin söpöjä, mutta toisaalta harmittaa pikkutinttien puolesta kun niillehän jää vähempi ruokaa..




Täällä istuskelen kotosalla ja katselen Sinkkuelämän uusintoja telkusta. Herra J on nukkunut flunssaisena sohvalla jo monen monta tuntia. Itse olin edellisen yön töissä ja aamuisen vajaan kahden tunnin nukkumisen jälkeen voisi kuvitella, että unta riittäisi kun ilta tulee. Mutta siis, sama meno jatkuu, uni ei vain tule. Eli tässä on valvottu puolitoista vuorokautta eikä tunnu vielä missään! Jep, tästä syystä sainkin töissä vuosi sitten lopettaa yötyöt kokonaan, mutta nyt on ollut tarkoitus kokeilla öitä aina silloin tällöin, mutta eipä tämä oikein kivalta vaikuta. =( Onneksi edessä kolme vapaapäivää yrittää taas opetella nukkumaan...



Oon muuten tykästynyt noihin Tine K:n astioihin, sen ehkä huomaa kun selaa kuvia taaksepäin. =) Muutama muukin Tine K:n juttu olisi hankintalistalla, mutta niistä vielä haaveillaan. Yhden hankintalistalla usean kuukauden roikkuneen asian sain kutenkin tänään kotiin, siitä lisää huomenna.

Nyt jatkan telkun parissa, tai ehkä nyt olisi lukemisen vuoro...

~Sanna~

4 kommenttia:

  1. Söpöjä kuvia oravasta :)
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  2. Ihana orava! Oletpa saanut hyvät kuvat otettua :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oravat on jo niin tottuneitä ihmisiin, että saa aika liki mennä kuvia ottamaan. =) Mukavaa sunnutaita sinnekin!!

      Poista