tiistai 12. toukokuuta 2015

Toisen päikkärit on toisen siivoushetki

Pikkuneiti päätti eilen nukkua kahdet ennätyspitkät päikkärit.
Aamupäivällä ensin kolme tuntia ja iltapäivällä melkein saman verran.
Syy näille unille selvisi tänä aamuna,
kirkkaanvalkoinen, terävä, pikkujuttu yläikenissä. Kolmas hammas,
kaksi kun oli valmiina jo syntyessä. =)
 
Niimpä ehdin eilen tehdä vaikka ja mitä.
Ikkunoiden pesua, terassien järkkäilyä, kukkapenkin kropsuttelua ja
mansikkamaatakin aloitin jo perkaamaan.
 
Toisten päikkärien aikaan siirryin sisälle riehumaan.
Ja sainkin vaihdettua alakertaan kaikki verhot ja järkkäiltyä muutenkin taloa
edustavampaan kuntoon.
 
 


Seuraavanien unien aikaan tuon hyllyn kimppuun.
Sinne kun tulee vain nosteltua tavaraa jemmaan.
Ja siltähän se näyttääkin...
 
~Sanna~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti