tiistai 9. syyskuuta 2014

Hukkaan joutuvat varpaat

Tähän väliin olisi ehkä jo aiheellista tehdä pieni paljastus. Nimittäin varpaat alkavat joutua hukkaan, kuten ensimmäisessä kuvassa näkyy. =)

Ensimmäistä kertaa tässä talossa.


 
 
Tässä ehkä samalla suurin syy siihen, miksi blogi on koko kevään ja kesän viettänyt hiljaisempia aikoja, monen muun asian ja syyn lisäksi. Lopputalvi ja melkein koko kesä meni tiiviisti huonoa oloa potiessa, töistäkin jouduin olla pois kesäkuussa jatkuvan huonovointisuuden vuoksi. No sitten kun oltiin pitkästi jo yli puolivälin, pääsin siitä vaivasta (edelleen jatkuvia, ajottaisia yököttäviä aamuja lukuunottamatta), mutta saatiin tilalle kipeät lonkat ja puutuvat reidet. Ja taas on oltu pois töistä, eikä enää ole tarkoitus mennäkään. Vielä tässä on jonkinverran matkaa ja odottelua edessä.
Paljon on erilaisia ideoita, pieniä projekteja ja intoa tehdä erilaisia kotijuttuja kun kotona nyt ollaan. Omaan rauhalliseen tahtiin, jokapäiväisten päikkäreiden kera! =)
Ompelukoneenkin meinasin taas pitkästä aikaa ottaa käyttöön.


Joten näiden ajatusten ja kuvien myötä blogi saa uuden aihealueen, mutta vain yhden muiden joukkoon.





Vaatteet on pyykätty, silitetty ja viikattu paikoilleen. Värimaailma on kovin niukkaa vielä, kun ei sen tarkemmin tiedetä olisiko pinkkiä vai sinistä...

~Sanna~

4 kommenttia:

  1. Onnea onnea kovasti!! <3 ja tsemppiä paljon loppuraskauteen!! Tuoreessa muistissa nuo ihanaiset kaupanpäälliset joita vaivoikseen saa.. mutta onneksi ohimenevää sorttia :)
    Voi että oon niin ilonen teidän puolesta, ihanaaaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! =) Juu ja nuo nykyisetki vaivat vaihtelee paljo, välillä ei muista että mitään vaivoja ois ollukkaan..Että aika helpolla oon tainnut päästä ainaki tähän asti (koputtaa puuta). =)

      Poista