lauantai 13. syyskuuta 2014

Kauppojen yötä ja syysmarkkinoita

Kaupan ja kulttuurin yössä meni ihmeen myöhäseen eilen. Kello oli melkein puolen yön ennenkuin oltiin kotona. Ja se on paljon tällaisille ihmisille, jotka hipsivät arkisin nukkumaan kymmenen aikoihin ja nousevat ylös kuuden aikaan.. =)
  
Kierreltiin kaupungilla edestakaisin, käytiin muutamassa kaupassa, löytöjäkin tuli tehtyä. Herra J ahmi kevätkääryleitä ja lopuksi vielä jäätiin hetkeksi kuuntelemaan Pete Parkkosta ennenkuin suunnattiin vielä muutamaan laitakaupungin markettiin, jotka myös olivat klo 23 saakka auki.

Mun ihan suosikkikauppa. Legera. Juuri sellainen pieni putiikki, jossa paljon mm. Tine K:n ja HAY:n tuotteita. Mukaan voisi lähteä vaikka ja mitä jos ei yhtään hillitse itseään.....


Tänään lähdettiin heti aamusta tuohon omalle kylälle syysmarkkinoille. Aurinkoinen päivä oli vetänyt paikalle melko paljon väkeä. Mukaan lähti perunarieskaa ja isoa savusiikaa. Markkinareissun jälkeen lähdettiin vielä käymään puolukkametsässä.

Ruoaksi tulikin tänään keitettyjä perunoita voi-salottisipulikastiketta ja savusiikaa. Nams!



Nyt on aika sitten huilata, ehkä jopa päikkärit..

Illalle vielä herra J:n jääkiekkopelit ja sauna.
Mutta ennen saunaa täytyy aukoa paketeista kauppojen yön löydöt... =)

~Sanna~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti