maanantai 14. syyskuuta 2015

Kuulumiset

Hellou pitkästä aikaa.
Pienimuotoinen blogitauko voisi olla nyt ohi.
Kahden kuukauden mittainen loma loppui tänään
kun herra J lähti takaisin töihin ja täällä opetellaan taas tavallista arkea.
 
Rauhallisen pienen vauvan tilalle on kahdessa kuukaudessa tullut
pieni kymmenen kuukauden ikäinen iloinen sähikäinen,
joka pölpöttää tarinoita koko ajan,
eikä ole sekuntiakaan paikoillaan.
Kontataan, kiivetään, syödään itse, tapaillaan sanoja,
 melkein jo kävelläänkin itse.
Tänäänkin napattiin herra J:n työpuhelin ja päätettiin
soittaa johonkin kuljetuspalveluun illalla klo 22.
Vähän ihmettelivät kuka tähän aikaan kaipaa autoa tavarankuljetukseen.. =)
 
 
Sateisen kesän jälkeen aurinkoinen syksy on vietetty ulkosalla.
 
Upeita syysiltoja,
ja vielä lämmintäkin!
 
 


 
 
Seuraavana voisi tulla kuulumiset kotoa.
Kaikenlaista pientä muutosta ja hankintaa on tehty kesän aikana
ja pikkuneidin huonekin on uudistunut.
..Mutta niistä lisää myöhemmin..
 
~Sanna~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti