maanantai 8. kesäkuuta 2015

Erittäin suklainen suklaatäytekakku

Viikonloppuna vietettiin pienimuotoisia synttäreitä.
Päätin taas kokeilla jotakin uutta täytekakkua.
 
Pohjaksi tein kunnon suklaisen kakun.
Ohje on Nigella Parkerin Devil's food Cake.
Taikinan jaoin kahtia ja laitoin kahteen
suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan.
Kakuista tuli juuri sopivan korkuiset niin,
että sain molemmat halkaistua kertaalleen.
 
Banaanit voitelin sitruunamehu-intiaanisokeriliemellä
etteivät tummu kakun välissä.
Ja maistuvatkin raikkaammilta sitruunan vuoksi.

 
Banaanien lisäksi täytteeksi tuli vaniljakiisseli ja suklaatäyte
 
Vaniljakiisseli
 
2dl kermaa
1dl maitoa
2rkl maizenaa
3/4dl intiaanisokeria
1tl vaniljasokeria
 
Mittaa aineet kattilaan, anna kiehua kunnes sakenee.
Lisää sen jälkeen 1rkl voita, sekoita ja anna jäähtyä.
 
 
Sulkaatäyte
 
200g suklaata
4dl vispikermaa
250g mascarponejuustoa
2tl kaakaojauhetta
1dl intiaanisokeria
 
Sulata suklaa. Vatkaa kerma. Lisää kerman joukkoon juusto, kaakaojauhe ja sokeri.
Lopuksi lisää suklaa ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
 
Kaapista olikin loppunut kaakaojauhe, joten laitoin tilalle O'boyta.
Sen vuoksi täyte on noin kovin vaaleaa kuvissa.
Kakun kostutin vain maidolla.
 

 
 
Kermavaahdon sekaan laitoin tuorejuustoa ja vähän sulatettua suklaata.
Kerman levitin vain lastalla, koska käytössä ei tällä kertaa ollut
pursotinta.
 

Joten erittäin suklainen kakkuhan siitä tuli.
 
Kaiken tuon kakunsyönnin jälkeen täällä odotellaan neidin kanssa vesisateen loppumista,
että päästäisiin ulkoilemaan.
 
~Sanna~ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti