torstai 29. tammikuuta 2015

Torstaisiivoilut

Ja ihan vähän lähti lapasesta, taas. Tyypillistä. Oikeastaan tätä oon jo odotellut.
Nimittäin olkkarin järjestyksen vaihtamisesta oon haaveillut jo pitkään,
oikeastaan jo ennen joulua.
Mutta juurikin joulun ja kaikenlaisen muun ohjelman vuoksi päätin siirtää tämän tammikuulle.
Ja tänään se iski. Heti aamusta. =)
 
Hyvin nopeasti oli talo mullinmallin,
mutta melko nopeasti myös takaisin taas järjestyksessä.
Ja hyvän päivän valitsinkin, neiti kun päätti nukkua neljän tunnin päikkärit,
siinä ajassa ehtii paljon!
 
Oikeastaan kaikki sai alkunsa siitä, kun vihdoin ja viimein on keittiöön tulossa uusia juttuja.
Ja sen myötä halusin kokeilla miltä lasivitriini näyttäisi olkkarissa.
 
 
Tässä pääsin jo vauhtiin, ennenkuin muistin kameran...

 
 
Ja melko lailla valmiina.
Lamppu vain puuttuu.
Kun tuo ensimmäisessä kuvassa näkyvä ongenvapalamppu on vähän turhan iso.
Lähinnä siksi, että jokainen kolhii päätään siihen, aina.


 
Tämä lamppuhan olisi edelleen vapaana.
Jospa herra J asentaisi sen, ainakin väliaikaisesti olkkariin.
Ja mietitään lamppuasiaa taas myöhemmin.
Nythän ei niin tuo hämärä ole ongelmana, kun tuplakupla on kuitenkin melko kirkas...
 
Ja siihen keittiön uutuuteen palataan, kunhan hän meille saapuu. =)
 
Nyt ruoanlaittoon.
 
~Sanna~

2 kommenttia:

  1. Kylläpä sopii hienosti <3 Tulen tarkastukselle :D Kunhan flussa joskus muuttaa meiltä muualle. Pikkuistakin on jo ikävä :( Terv. Mumma

    VastaaPoista